FIN MVA Anssilan Kukka "Kukka"
	S. 15.06.1992 K. 15.11.1999
	I. SF MVA Anssilan Don-Juan
	E. Cecilia
	Kasv. Havukainen Armi
	Om. Sanna Laaksonen, Järvenpää

Valitettavasti saimme viettää Kukan kanssa liian lyhyen yhteisen ajan. Kukka muutti sydämiimme 15.11.1999, reilun seitsemän vuoden ikäisenä, sairastettuaan vain muutamia viikkoja

Kukalle 14.11.99
Meillä on vielä hetki aikaa kerron sinulle, kuinka ainutlaatuinen olet. Olet kallein aarteeni, suuri persoona. Rakastan sinua aina sydämessäni. Teit minusta koiraihmisen, annoit suuren sydämen. Tahdon kiittää sinua, olet upea. Niin arvaamatta alkoi elämäsi liekki heiketä, en olisi ollut vielä valmis luopumaan. Mutta lupaan sinulle ettei huomenna ole kipuja, saat olla rauhassa. Tuikithan meille tähtenä taivaalla, niin säteilevää on elämä kanssasi ollut. Kiitos ystäväni.. Ikävä on suunnaton.. (Sanna)

Elämää Kukan kanssa... Kukka tuli taloon pienenä pallerona josta sittemmin varttui varsinainen täystuho. Kyytiä saivat sohvakalustot, takit, kengät ym. pikkuasiat. No kyllä sieltä sitten paljastui jossain vaiheessa erittäin ihana ja aktiivinen berninpaimenkoira. Jotenkin Kukan kanssa kasvoi ajatukseen, että berni on berni. Hieman omitunen eläin...

Kukka vietti elämäänsä sillon tällöin näyttelyissä käyden. Toko liikkeitä jonkin verran opiskeltiin, Kukka oli opetettu myöskin vetämään pulkkaa. Hiihtäjän vetämisen opettelu oli työn alla. Agilityssä taitoi esteet, tyyli vapaa...Kaiken näköistä puuhasteltiin bernimäisellä tyylillä, enemmän tai vähemmän tosissaan.
Kukan elämänkumppanina oli bordercollie uros Pikkupaimenen Pick of the Pack "Kipi", jonka kanssa yhteiselo sujuikin hyvin. Työnjako oli selvä Kukka määräsi ja Kipi teki. Toisinaan he harrastivat yhteistyötä yhteisen tavoitteen vuoksi...ruoka. Kipi avasi jääkaapin oven ja Kukka valitsi muutamia erilaisia makkaroita, ja nosteli ne lattialle. Yhteinen ateria saattoi alkaa, jälkiruoaksi haettiin pöydältä pipareita.

Luonteenpiirteet: Luonteeltaan Kukka oli vieraita kohtaan hieman pidättyväinen. Omaa väkeä se rakasti miellyttää ja palvella. Vahtiminen oli myös hyvin ominaista. Kukka tykkäsi auttaa ja osallistua. Kaupasta sen oli pakko saada kantaa jotain kotiin, maitopurkin kanto oli bravuurinumero. Jos sille antoi jonkin tehtävän se todellakin hoiti sen loppuun asti, vaikka olisi mitä häiriötekijöitä. Muutaman kerran se puolusti purkkiansa vierailta koirilta ja teki siihen pari reikää...

Muutenkin Kukka vietti ahkeraa ja toimeliasta bernin elämää välillä tallilla käyden, se oli erittäin kiinnostunut hevosista. Suurta kiinnostusta sen osoitti myös lampaita ja lehmiä kohtaan. Joskus mietin että pitäisikö Kukankin päästä kokeilemaan lampaiden paimennusta...

Luonteeltaan Kukka oli hyvin tarkka koira, huomasi jos tutun lenkin varrelle oli tullut esim. uusi liikenne merkki, tunnisti oman perheen autot, huomasi uudet silmälasit ja muuta sellaista. Uimareissuilla se keräsi vedestä pois roskat, kepit, lehdet jne, ja toi ne rannalle. Itse uiminen ei kiinnostanut, oppikin uiman vasta 5-vuotiaana sattuman kautta. Kun oli laiturilla tarkkailemassa mitä järven pohjasta löytyy, huomasi pohjakasvillisuutta ja kurkotti tassullaan hieman liian pitkälle...

Kukan elämänasenne oli myös letkeä, mottoina: perässä on paras kulkea, sängyn alle mahtuu bernikin, kun emäntä sänkyä nostaa, pieni ripaus hullunrohkeutta pitää mielen virkeänä, piehtarointi mädissä sienissä on ihanaa, matkiminen on opettavaista ( nosti jalkaa ja ruopi kuin uroskoira konsanaan ym.).

Vuonna 1998 Kukka kävi neljässä näyttelyssä: 1xPN 2 1x PN3. Näyttelyistä kukka sai joka kerran ykköspalkinnon ja maailmannäyttelyn. val 1. Kukka olikin erittäin kaunis rakenteeltansa ja aivan erinomainen liikkuja. Kukka oli lonkkakuvattu tuloksella B ja kyynäret olivat 0/0

Kukan käytetyimmät lempinimet olivat Kukkis, Kuippa, Hukka ja Muru.

Miksi berni? Berninpaimenkoiran otin aikoinaan siksi, kun ihastuin rodun ulkönäköön ja luonteeltaan se tuntui sopivan ns. toimeliaaksi seurakoiraksi. Mutta hyvin nopeasti huomattiin, että Kukka ei ihan sovellukaan pelkäksi lenkkikaveriksi. Olinkin hyvin onnellinen kun sain tämmöisen hieman pirteämmän tapauksen. Kukka oli suhteellisen helppo kouluttaa, myöhemmin olenkin miettinyt miten siitä mahtoi tulla noinkin tottelevainen. Tiettyä jääräpäisyyttä, mutta myös mielyttämisen halua ainakin Kukasta löytyi.

Kukassa olisi ollut ainesta erittäin hyväksi toko koiraksi. Koska se oli tosi helppo motivoida, ja kun tarpeeksi teki toistoja voi olla varma ettei opittu asia katoa ikinä muistista. Tämä hyvä muisti koituikin kohtaloksi "uudelleen koulutuksessa" kun aloin opettaa liikkeitä täsmällisemmiksi ilman omaa turhaa liikehdintää. Totesin sen turhan vaivalloiseksi. Kukka meni siis edelleen sivulle kun emäntä heilauttaa kättään ja sanoi sivulle, muutkin liikkeet sujuivat enemmän tai vähemmän kummallisilla tehosteilla. Mikä kerran on opetettu, niin siellä se pysyy. Tämä olisikin kenties ollut ihanteellinen ominaisuus, jos olisi osannut alusta asti hyvin opettaa koiran.

Ehkäpä joskus tulevaisuudessa saan vielä nauttia bernimäisestä elämästä. Elämästä johon bernin kanssa sisältyy hermojen mentystä, aitoa ystävyyttä, karvoja joka puolella, kekseliäisyyttä, ymmärystä, yllätyksellisyyttä.... Kukka oli äärimmäisen hieno koira, jota muistelemme vieläkin ssurella lämmöllä ja kaipauksella.